Metsästys ja minä

                                            METSÄSTYS

Viimeaikoina on ollut paljon puhetta metsästyksestä ja siihen liittyvistä asioista sekä ennakkoluuloista. Kaikenmaailman eläinaktivistit yms ovat nostaneet taas päätään. Omasta tuttavapiiristänikin löytyy henkilöitä, jotka ovat enemmän tai vähemmän metsästystä vastaan.

Olen itse saanut ensikosketuksen metsästykseen ihan pienenä, vaarini metsästysharrastuksen myötä. Ensimmäisen kerran olin itse hirvimetsällä 7 vuotiaana, jonka jälkeen myös jänis- ja lintumetsällä sekä mukana pienpetojen loukku- ja luolapyynnissä ja olenpa muutamat kerrat ilvesmetsälläkin ollut. Eli moneen olen kerinnyt. Metsästyskortin sain 13 vuotiaana ja hirvimerkin ammuin 14 vuotiaana. Seuraan (jonka mukana tosin olen kulkenut aina) liityin vuonna 2009 (?) eli myöskin 14 vuotiaana. 

Mitä sitten olen ampunut? Noin kymmenkunta pienpetoa. Ja siinä kaikki. Nekin ovat olleet loukuista. Sitten ehkä herää kysymys, että minkä takia kaikki työ? Yksi tekijä siihen, etten ole enempää ampunut on esimerkiksi se, että minulla on rinnakkaisluvat vaarin aseisiin, jolloinka jompikumpi jää kuitenkin ilman. Usein olen antanut vaarin sitten ottaa aseet, onhan hänellä vankempi kokemus ampumisesta. Olen katsonut hirveä kiikarin läpi, mutta matkaa oli liikaa ja kaikenlisäksi kohde oli väärää sukupuolta. En koe, että ampuminen on se pääasia, minulle pääasia metsästyksessä on jotain aivan muuta, mutta siitä kirjoitan omassa kappaleessaan. 

Olen ollut metsästyskoirien kanssa tekemisissä enemmän ja vähemmän.  Olen nähnyt pennun koulutusta sekä aikuisen koiran toimintaa tositilanteissa. Niistäkin kokemuksista voisin kertoa monenmonta kappaletta. On hienoa seurata koiran työskentelyä ja nähdä sen onnistumiset. Eräs koiranomistaja seurastamme on opettanut minulle erittäin paljon asiasta ja juuri hänen kanssaan olen kokenut hienoimmat hetket. Eräs näistä oli, kun olimme ottamassa koiraa kiinni ja olimme jo vieraan pitäjän puolella. Näimme koiran edellä olevan hirvilehmän useamman kerran, mutta koira oli niin kintereillä, että ei antanut kiinni. Hänen ajaessa autoa, minä luin tutkasta koiran liikkeistä. Huomasin, että koira oli tulossa suoraan kohti ja pysähdyimme tielle puukasan taa, olimme suuren aukon reunassa. Hetken päästä koira jo tulikin meitä kohti aukkoa pitkin, hirvi edellään. Loppujenlopuksi hirvi pysähtyi viiden metrin päähän meistä, kun huomasi, että seisoimmekin sen reitillä. Se oli hieno tunne, samoin kuin joka kerta kun niin suuren eläimen pääsee näkemään.

Mitä se metsästys sitten on ja mikä siitä tekee niin vaivan arvoista? Tosiaan, kuten aiemmin mainitsinkin, ei se tappaminen ole "Se juttu". "Se juttu" on se, kun pääsee sinne metsän laitaan, pääsee siihen tunnelmaan ja jännitykseen ja hetkeksi eroon kaikesta muusta. Se on paikka nollata ajatukset, se on paikka rauhoittua kaikesta muusta. Ja onnistuneen päivän jälkeen tunne on vielä 10 kertaa upeampi. Tai oikeastaan, upeimmillaan se on siinä kohtaa kun on kuullut laukauksen ja hetken päästä VHF-puhelimesta kuuluu, että hirvi on nurin. Usein vielä meidän kääntöpassien ansiosta. Mikäkö on kääntöpassi? Metsästäjä, tai muuten vain mukana olija jolla ei esimerkiksi ole lupia, tai viihtyy siinä muuten vaan paremmin (kuten esim. Minä itse), joka seisoo paikassa joka hänelle on osoitettu ja saa tilanteen mukaan liikuskella edestakaisin ja pitää pientä ääntä. Tarkoituksena on pitää eläin ajoalueen sisäpuolella. Tämä keino ei vissiin ole kovinkaan yleinen, mutta erittäin toimiva! Lisäksi voidaan käyttää ajomieskeinoa jolloin yksi tai useampi henkilö kulkee metsässä ja pitää meteliä ohjaten hirvet passiin. Tosiaan, pyssypassimiehet muodostavat alueen ympärille ringin, jossa hirvi tai muu elukka pyritään pitämään ja saamaan ampumaetäisyydelle. Vaikka välillä olisikin tyhjiä päiviä, ei se tee harrastuksesta yhtään sen tylsempää. Mikä olisikaan parempi tapa vaikuttaa ihmiskuntaan, kuin metsästys?

Ei tätä polvien turvotusta huvinvuoksi hanki :D

Ilman meitä metsästäjiä ei maapallolla eläminen olisi kauaa mahdollista. Ihan vähän aikaa sitten oli YLE:n nettisivulla artikkeli, jossa tästä aiheesta kerrottiin. Se on ihan tutkittu juttu, että jos me emme jatkaisi meille rakasta harrastusta, lisääntyisi pedot, sairaudet, taimituhot, hirvikolarit yms. Mitäs sitten, kun se hirvikolari sattuisi keskellä Mannerheimintietä? Kärjistetään vielä vähän lisää, mitä jos se sattuisi keskellä Mannerheimintietä, ambulanssin ja hirven yhteentörmäys? Aiheuttaen ruuhkaa ja liikennekaaoksen siten, että esimerkiksi Töölön sairaalaan pääsy estyisi ja ihmisiä kuolisi? 
Entäs sitten, kun jonkun Westendiläisen lapsukaisen koulumatkan varrella olisi karhuja? Tai Kontulan päiväkodin pihalla vesikauhua ja kapia kantava kettu puraisee jotain lasta? Mitenkäs sitten, kun Suomi, jossa on paljon metsää, olisikin yhtäkkiä maa, jossa metsät eivät kasva, sillä hirvet söivät taimet? Niinpä. Me tarvitaan metsää jo ihan siihen, että saadaan happea. Eli se vaarantaisi, edelleen kärjistetysti, meidän kaikkien hengen. 

Lupia tarvitaan joka asiassa metsällä. Ensiksi, metsästyskortti, eli lupa metsästää. Sitten aseen hankitaluvat, palikkatestit läpikäytyäsi saatat saada aseenkantoluvat. Sitten tarvitset erillisen luvan metsästää toisen mailla, ellet sitten kuulu metsästysseuraan, jossa se lupa saattaa tulla jopa automaattisesti, kunhan muistaa pysyä seuralle vuokratuilla alueilla. Sitten jos satut radiopuhelimen hankkimaan, tarvitset sitä varten joka vuosi 18 euroa maksavan luvan viestintävirastolta. Plus kaikki muut rahareijät päälle. Uudesta metsästäjästä seuran vakituiseksi jäseneksi pääsy ja vielä koiramiehenä voi pahimmillaan vaatia monta vuotta työtä ja useita tuhansia euroja rahaa. Sitten joku asiasta mitään tietämätön kehtaa väittää, että me tapetaan huvikseen ja turhaan. Metsästys vie aikaa paljon, muulloinkin kun vain metsästysaikana. Kaikki koirien kouluttamiset, seuran talkoot, ampumaharjoittelut yms. Ympäri vuoden tehtävää hommaa.

Ja vielä vähän tekniikasta. Tottakai ilma sitäkin pärjäisi, mutta se tuo touhuun huomattavan turvallisuustekijän.  VHF:n kautta tiedotetaan tilanteet ja koiran liikkeet, joita tosin muutkin voivat seurata jos on siihen vaadittavat välineet. Itselläni on JahtiJakt: merkkinen VHF johon olen ollut enemmän kuin tyytyväinen sekä puhelimena Samsung Galaxy S5 ja koiraohjelmana Tracker. Nämä kaksi jälkimmäistä ovat tänä syksynä ensimmäistä kertaa käytössä, joten käyttökolemuksia ei vielä ole.

Mitä me sitten siitä metsästyksetä saadaan? Me saadaan hyvää mieltä siitä, että voidaan auttaa, me saadaan uusia tuttavuuksia, me saadaan upeita kokemuksia luonnossa ja me saadaan joskus jopa kiitosta. Ja sitä, mikä tuntuu olevan monille "ituhipeille" punainen kirosana, me saadaan joskus jopa lihaa! Kukakin minkä verran, mutta ainakin omasta mielestäni se on paras mahdollinen palkinto. Ja huom. Kun laskette kaikki ne kulut yhteen, mitä metsästäjät maksaa, bensat yms mukaan lukien, on se kaupasta ostettava hirvenliha melkolailla halpaa, eikä se vaadi monen vuoden työtä. Seuratoiminta on mahtavaa ja meillä ainakin on tapana järjestää erilaisia tapahtumia, kute yleiset pilkkikisat sekä hirvipeijaiset. 

Käytin tähän kirjoittamiseen paljon aikaa ja toivottavasti se herättää ajatuksia. Me emme tee tätä vaan itsemme vuoksi vaan me teemme tämän kaikkien vuoksi. Harrastus, joka kuuluu kaikille, iästä tai sukupuolesta riippumatta! 

Nina Jokilaakso
19 v